perjantai 8. marraskuuta 2013

Kuka tahansa voi auttaa...

Mielenterveyden ensiapukoulutukset
 
Mielenterveyden häiriöt, eritoten masennus ja ahdistus sekä päihteiden väärinkäyttö ovat yleistyneet Suomessa. Ongelmien yleisyydestä huolimatta mielenterveys- ja päihdekysymyksiin liittyy usein leimautumista ja häpeää, mikä voi estää avun hakemista ja siten myös varhaista ongelmaan puuttumista. Avun piiriin hakeutuminen voi osaltaan johtua myös yleisestä tietämättömyydestä mielenterveyshäiriöitä kohtaan.
 
Mielenterveyden ensiapu -koulutukset tarjoavat mahdollisuuden kenelle tahansa perehtyä muun muassa mielenhäiriöihin ja päihdeongelmiin sekä oman tai läheisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Kursseilla opitaan mielenterveyden ensiavun antaminen sekä saat ohjeita lähimmäisesi kohtaamiseen. Kurssin suorittaneiden mukaan kurssi on lisännyt tietoisuutta ja osaamista mielenterveys- ja päihdeongelmista. Kurssin käyneet ovat kokeneet myös kykenevänsä auttamaan paremmin kanssaihmisiään. Koulutukset eivät kuitenkaan sovellu akuutissa kriisissä oleville. Koulutukset eivät myöskään ole terapiaryhmiä.
 
Koulutuksia koordinoi Suomen Mielenterveysseura. Lisätietoja koulutuksesta ja alkavista kursseista saa Internetistä osoitteesta
 
 
 
Kirjoittaja: Mervi Ropponen
HTM, psyk. sh, mielenterveyden ensiapukouluttaja

kuva: Merja Riikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti