keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pinkin Valtran matkassa

Viime viikolla Ookko kunnos?II hankkeen puuhanaiset seurasivat pinkkiä Valtraa usealle paikkakunnalle Etelä-Pohjanmaalla. Pohojalaasten olumppialaasten lomassa oli myös muuta hauskaa yhteistoimintaa ja keskustelua vuorovaikutustaidoista ja nuoren tilanpitäjän elämän haasteista yhdessä alueen tuottajien kanssa.
 
Kierros aloitettiin Lapualta maanantaina. Hulppeat maisemat Simpsiön vuorella innoittivat väkeä paljuilun lomassa puukkohippasille ja saappaan heittoon.

Tiistaina oli vuorossa Kortesjärvi, siellä saatiin vettä taivaalta oikein reippaasti salamoinnin ja ukkosen rytinän säestyksellä. Tästäkin huolimatta Pohojalaaset olumppialaaset vietiin kunnialla loppuun. Kuka missäkin lajissa voitti oli sivuseikka, tärkeintä yhdessätekeminen ja kuulumisten vaihtaminen.
Kuortaneen Maaseutunuoret ottivat keskiviikkona kaiken irti Pinkin Valtran vierailusta. Ennen illan kisailua ja paljuun pulahtamista he kiersivät traktorilla kunnan kaikki koulut, siinä oli oppilailla ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Hatunnoston arvoinen keino tuoda esille Suomalaisen ruuan tekijät.
Viimeinen ilta Etelä-Pohjanmaalla Pinkin Valtran kanssa vietettiin Lehtimäen Suninsalmella. Lämpimän syyssään hellässä syleilyssä ja hyvässä yhteishengessä kisattiin viimeiset olumppialaaset puukkohippasineen ja saappaan heittoineen, samalla tehtiin myös kesäkissa kiertueen E-P:n osallistuja ennätys.
 
Kaikki kivakin loppuu aikanaan ja kesäkissa etsii uutta kotia. Huutokauppa Koneagrian yhteydessä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kesäkissa kiertueella

Ookko kunnos? II hanke on mukana Maaseutunuorten Kesäkissa kiertueella, tarjoten ohjelmaan Pohojalaaset olumppialaaset. Lisää Kesäkissasta
Tervetuloa mukaan!